Ajankohtaista
Kari Virta, ISS Palvelut Oy - Vuoden Toimitilajohtaja 2010
Toimitilajohtamisen yhdistys -Fifma ry julkisti yhdeksännen kerran jaettavan Vuoden Toimitilajohtaja –tunnustuksen Coresma 2011 -tapahtumassa.
Tunnustus myönnettiin ISS Palvelujen toimitusjohtaja Kari Virralle.

Kuva 1: Kari Virta tunnustuksen myöntämisen jälkeen Fifman puheenjohtajan Keijo Kaivannon kanssa
Tunnustus haluttiin antaa Virralle huomionosoituksena ISS:n vahvasta panostuksesta toimitilajohtamisen ja kiinteistö- ja tilapalvelujen ympäristö- ja energiatehokkuuteen. ISS on omalla toiminnallaan näyttänyt alan muille toimijoille esimerkkiä satsaamalla kehitykseen sekä jakamalla tietoa avoimesti itse kehitystyöstä ja sen tuloksista. Erityisen merkittävää ISS:n toiminnassa on ollut palveluyrityksen roolin nostaminen ja tärkeyden korostaminen koko kiinteistöalan ympäristötehokkuudessa. Palveluyritykselle annettavan tunnustuksen toivotaan kannustavan kaikkia muitakin toimijoita rohkeisiin ja raikkaisiin tekoihin alan ympäristötehokkuuden parantamisessa.
Lisätietoja:
Fifma ry:n puheenjohtaja Keijo Kaivanto puh. 0400 432 598
