Ajankohtaista

Kari Hein, Fatman Oy - Vuoden Toimitilajohtaja 2009


Coresma-tapahtumassa 17.2.2010 julkistettiin Vuoden Toimitilajohtaja 2009 -tunnustus. Tunnustuksen saaja on toimitusjohtaja Kari Hein Fatman Oy:stä. Valinnan teki Toimitilajohtamisen yhdistys Fifma ry. Fifma on vuonna 1993 perustettu toimitila-ammattilaisten yhdistys, joka toimii myös kansainvälisen Ifma-järjestön yksikkönä Suomessa.

Kuva 1: Fifma ry:n puheenjohtaja Keijo Kaivanto julkaisee Vuoden Toimitilajohtaja 2009:n

Kari Hein on ollut yli 30 vuotta kehittämässä kustannustehokasta toimitilahallintaa ja kiinteistönpitoa. Palkitsemisen erityisinä perusteina todettiin laaja-alaisuus ohjelmistokehittäjänä, tilojen käyttäjien ja omistajien palvelu sekä merkittävä vientitoiminta. Viimeisiä saavutuksia kansainvälisesti on ollut mm. valinta Sotsin talviolympialaisten kiinteistöhallintajärjestelmien toimittajaksi.

Kuva 2: Vuoden Toimitilajohtaja 2009 Kari Hein, Fatman Oy

Fatman Oy on suomalainen asiantuntijayritys, joka tehostaa kiinteistötoiminnan eri osapuolten toimintaa tarjoamalla kiinteistötieto- ja automaatiojärjestelmiä sekä konsultointia. Yritys yhdistää erilaiset tietojärjestelmät ja informaatiovirrat helppokäyttöisiksi sovelluksiksi.

Fatmanilta saa nykyaikaiset ohjelmistot ja palvelut, joilla voi ohjata kiinteistön, tilojen ja ympäristön toimintaa tehokkaasti ja tuottavasti. Hyöty tilojen käyttäjille ja omistajille tulee säästöjen, turvallisuuden ja tehokkaan käytettävyyden muodossa.

Kuva 3: Fifman hallituksen jäsen Matti Puromäki onnittelemassa Kari Heiniä

Lisätietoja:

Fifma ry:n puheenjohtaja Keijo Kaivanto puh. 0400 432 598
Toimitusjohtaja Kari Hein, Fatman Oy, puh. 0400 403 794
Tapahtuma- ja viestintäsuunnittelija Mari Kahila, Kiinko, puh. 040 561 8117

www.fifma.org
www.fatman.fi

Lataa tiedote Word-dokumenttina